AJANKOHTAISTA | HANKE | BLOGI | YHTEYSTIEDOT | OTA YHTEYTTÄ | GALLERIA | NNKY

JOKAISELLA LAPSELLA ON OIKEUS ENSIKIRJAAN!

IKIOMA ensikirja® on kosketeltava ensikirja. Se on pienen näkö- ja monivammaisen lapsen apuväline, joka vie hänet esteettömän lukemisen, oppimisen ja kirjallisuuden alkulähteille.

Ensikirjoilla tarkoitetaan 0 - 3 vuotiaille lapsille suunnattuja kuvakirjoja. Suositus on, että lapsen kanssa alettaisiin tutustua kirjoihin jo 3 kuukauden ikäisenä. Sitä varten Kelan vuosittain jakamassa noin 40 000 äitiysavustuspakkauksessa on jo 30 vuoden ajan ollut vauvalle tarkoitettu ensikirja. Myös kaupoista löytyy kymmeniä erilaisia ensikirjoja ja niitä voi lainata myös kirjastoista. Mutta entä jos lapsella todetaankin näkövamma tai joku muu vamma, joka estää tavallisten ensikirjojen käyttämisen?

Suomessa syntyy vuosittain noin 70 näkövammaista lasta, joista osa on sokeita, osa heikkonäköisiä ja osa monivammaisia. Näkövammaisia lapsia varten on Suomessa valmistettu koskettelukirjoja jo vuodesta 1984 lähtien. Niitä voi lainata Celiasta, jota tässä yhteydessä voi sanoa valtion ylläpitämäksi kirjastoksi. Mutta sinne pääsee lainaajaksi vasta täytettyään kaksi vuotta. Näkevät lapset ovat kaksivuotiaana katselleet ja lukeneet jo kymmeniä ensikirjoja. Tämän asian oivallettuaan oululainen koskettelukirjojen tekijä ja ohjaaja Vuokko Keränen päätti ryhtyä toimeen. Kolmen vuoden suunnittelun jälkeen kesällä 2016 syntyi IKIOMA ensikirjan® prototyyppi ja syksystä lähti käyntiin valtakunnallinen IKIOMA ensikirja® -hanke, jota koordinoi Oulun NNKY.

IKIOMA ensikirja®-hankkeesta on tullut IKIOMA-hanke, joka on sosiaali-ja terveysministeriön Veikkauksen tuotoista myöntämällä avustuksella toteutettava kaksivuotinen hanke (2019-2020). Sen tavoitteena on kaikkien pienten lasten yhdenvertaisuuden lisääntyminen IKIOMA ensikirjojen® kautta:

  1. Vapaaehtoiset valmistavat jokaiselle Suomeen syntyvälle ja Suomessa olevalle ensikirjaikäiselle näkö- ja monivammaiselle lapselle juuri heitä varten suunnitellun IKIOMA ensikirjan®.
  2. Hankkeen tehtävänä on kouluttaa IKIOMA-ohjaajia eripuolelle Suomea opastamaan vapaaehtoisia ensikirjojen tekemisessä. Näin varmistetaan IKIOMA ensikirjojen® turvallisuus ja laatu.
  3. Hankkeen tavoitteena on luoda sellainen ensikirjoja jakava verkosto, jonka kautta tavoitetaan kaikki IKIOMA ensikirjaan® oikeutetut lapset.

Hankerahoituksen loputtua IKIOMA-toiminta jatkuu samojen tavoitteiden mukaan kokonaan vapaaehtoisten varassa ja pienempien avustusten turvin.


Katso video >>

Yhteystiedot

Vuokko Keränen, IKIOMA-toiminnan vetäjä

vuokko.keranen@onnky.fi

puh. 0400 726 178

Maarit Peltoniemi, Oulun NNKY:n toiminnanjohtaja

maarit.peltoniemi@onnky.fi

puh. 040 751 4480